Vuoden 2023 alkupuolella tapahtuneita kohtaamisia luonnossa.
Pähkinänakkeli aloitti pulinan aivan vieressä. Oli hauska yllätys kun olin etsiskelemässä aivan muuta.
Pähkinänakkeli
Päivän muita mukavia lajeja olivat kirjosiipikäpylintu, pikkukäpylintu, tunturikiuru, tundraurpiainen ja varpuspöllö. Kaikista havainnoista ei ole valitettavasti julkaisukelpoista kuvaa.
Urpiainen huurteisellaVarpuspöllö
Hämeenlinnan kuvatuin piippu talven aikana lienee tämä päivehtivällä viirupöllöllä koristeltu. Pöllö sai keskellä kaupunkia rauhassa päivehtiä ilman ihmisten ja varislintujen häirintää. Uninen pöllö kääntyi kovassa tuulessa ja sukimisen aikakin koitti.
Maastossa kävellessä yllätti metsän takaa ylitseni lentänyt nuori merikotka. Kevättalvi on hyvää aikaa kuvailla yli lentäviä lumen heijastaessa valoa siipien alapinnoille. Tai ainakin heijasti niin kauan kuin lunta oli..
Merikotka
Hiiripöllöjä on talvehtinut onnistuneesti ainakin kaksi yksilöä Kanta-Hämeessä. Tämä jonka itse olen nähnyt useasti osaa halutessaan piiloutua variksilta ja muilta häiriöiltä.
Hiiripöllö
Useampikin lintuharrastaja minä mukaanlukien kuvitteli että turkinkyyhky olisi jo poistunut. Löysin sen kuitenkin onnekkaasti kun kävin sitä etsimässä. Kyseisellä alueella oli vuosia kaksi lintua, joista nyt enää toinen on jäljellä.
Riihimäeltä 1.1.2021 lintuharrastajan (kiitos Asko!) löytämä harvinainen tyhtökiuru on viihtynyt koko talven pienellä alueella. Ruokaa on riittänyt ja töyhtöpään puuhailuja on ollut hauska seurailla kun se on etsinyt mattotelineen alta muruja, tonkinut syötävää paljaalta maalta kuusien alla sekä nokkinut lintulaudalta pudonneita kuorittuja auringonkukan siemeniä.
Lintulaudan pitäjä on kertonut linnun ilmestyneen lähes heti kun lintulauta oli laitettu paikalleen ensimmäisien pakkasien tullessa. Näin ollen töyhtökiuru onkin ollut paikalla jo ainakin joulukuun ajan.
Kovimpien pakkasien aikana lintu lienee käynyt lämmittelemässä katoilla olevien ilmavaihtokoneiden äärellä. Tammi-helmikuussa sen nähtiin lentävän usein matalan kerrostalon ilmanvaihtokoneelle tai koneen vierestä. Kovia olivat päivät jolloin lämpötila oli alle -20 astetta koko vuorokauden ajan. Silloin koipia nosteltiin vuorenperään vilkkasti höyhenpuvun suojaan. Taisi lämpötila seudulla olla alimmillaan -29 astetta.
Mielenkiintoista nähdä lähteekö töyhtöpää jo lähipäivinä muutolle. Käyttäytyminen on muuttunut kolmen viimeisen viikon aikana. Lintu liikkuu nyt laajemmin, lauleskelee ja on pidempiä aikoja poissa.
Oheisen videon kasailiin kuvista, koska pelkkää äänitettä oli tylsä julkaista. Äänite syntyi kun olin odottelemassa lintua saapuvaksi paikalle. Yhtäkkiä se alkoi laulamaan selän takaa n 10m päässä. Äänitys on tehty kännykällä ilman erillistä mikrofonia tai tuulisuojaa. Kerrankin oli onnea matkassa.
Töyhtökiuru matki laulussaan ainakin viherpeippoa ja liroa. Viherpeipon on voinut oppia talvehtimispaikalla, mutta liroa ei varmasti. Oppikohan sen viime kesänä Suomessa? 🙂 Monelle äänite on tuonut mieleen keväiset Etelä-Euroopan matkat.
Pikku-Mallan ja mm. Peeraonkassa retkeilyn jälkeen seurasi leirin pystytystä ja vähän iltapalaa. Seuraavaa retkikohdetta varten repppuun pakkailin omasta mielestäni tarpeellista, jota en sitten tulisi tarvitsemaan. Mennään asioiden edelle ja kerrotaan että tarpeellisimmat olivat eväistä pari banaania ja 1,5l vettä..
Päivällä retkikohteeseen näytti menevän ihmisiä lähes katkeamattomassa jonossa, mutta illalla kahdeksan jälkeen oli vain satunnaisia liikkujia. Voi joistakin tuntua mitättömältä, mutta itselleni Saanalle kiipeäminen oli ollut pitkään haaveissa. Keskiyön auringon retki olisisikin erityisen merkityksellinen. Jo ennakkoon tiesin ettei rapakuntoisella miehellä kävely ylös tulisi olemaan helppoa. Eikä päivän muu retkeily auttaisi asiaa. Sää oli vaan niin loistava ettei seuraavaan päivään malttanut odottaa. Sitäpaitsi lomakauden alettua väkimäärä ei ainakaan vähenisi…
Olin illalla 27.6. polun päässä ennen yhdeksää mukavissa olosuhteissa. Aurinko paahtoi lämpimästi ja polulla näkyi enää hyvin vähän väkeä. Kolmisen sataa metriä polkua pitkin käveltyäni huomasin ettei minulla ole mukana jalkoja vaan nivelillä varustetut kepit.
Tässä ollaan jo tultu jonkin matkaa kuten järven pinnasta voi nähdä. Hetken päästä ohitse meni neljän nuoren porukka kohtalaista älämölöä pitäen.
Kova oli porukalla vauhti. Kun pääsin koivikon yläpuolelle nuoret painoivat jo kaukana. Tosin hieman rakoa oli porukkaan tullut. Jonkin ajan päästä katsoin kiikareilla rinnettä ylöspäin ja siellähän nautittiin jo tölkkijuomaa.
Itse pääsin paikalle aika paljon myöhemmin. Tuntui että oli kulunut ainakin 1,5h mutta taisi mennä vain puoli tuntia. Edellä mainittu porukka tuli lopen väsyneen näköisenä vastaan. Olivat luovuttaneet kesken..
Nyt oli takana se helppo osuus. Tästä eteenpäin nousua riittäisi. Oli muuten todella fiksua laittaa fleece ohuen takin alle. Ajatukseni oli että kyllähän illalla viilenee ylöspäin mennessä. Olkapäältä joku sanoin: ”Kakkas viilenee talvella hankeen tehtynä”. Oli aivan virhe jättää fleece päälle ja en tajunnut vieläkään laittaa sitä reppuun.
Lyhyttä taukoa pukkasi aina kun olin askeltanut vähän matkaa eteenpäin. Ei tulisi yö tällä vauhdilla riittämään. Ranteessa oleva kikotin kertoi että edellisestä pysähdyksestäni oli 40m ja sitä ennen 60m. Ei siis 200m..
Olin varmaan saman näköinen kuin venäläinen löylynheittokilpailija. Sen verran sääliviä katseita tuli alaspäin tulijoilta. Meni joku ohikin ylöspäin vaikka sinnepäin ei enää juuri ollut kulkijoita.
Periksi antaminenkin kävi mielessä.
Päätin pitää pidemmän tauon. Lämpimät märät vaatteet ripustin kuivumaan repun päälle. Märkä T-paita kuivui viileässä tuulessa senkin uhalla että seuraisi sairastuminen. Ja tässä kohtaa astui kehiin eväät ja erityisesti banaani. Kylläpä maistui hyvältä..
Parinkymmenen minuutin päästä lähdin kipuamaan ylöspäin. Sujui selvästi paremmin. Äskeiseen verratuna lennokkaasti, mutta nyt jo oman kunnon mukaan edeten ja juomatauoka lukuunottamatta ei tarvinnut pysähdellä.
Ohi meni perhe, jossa oli 5-vuotias tyttö. Tyttö oli innoissaan mutta selvästi hieman väsynyt. Jonkin ajan kuluttua he olivat pysähtyneet aprikoimaan jatkaako vai ei. Hyvin ymmärrettävää sillä ko. kohdassa olisi voinut kuvitella olevansa lähellä huippua, mutta matkaa olisi vielä.
Huipulle pääsin reilu kahden tunnin kuluttua.
Jonkin ajan päästä laelle saapui myös mies juosten. Taisi todeta rannetta vilkaistuaan että kesti 34 minuuttia. Mies jatkoi juoksua Saanan toiselle puolelle ja palasi sieltä juosten kohti tulosuuntaa. Ihailtavaa kun ihminen on kunnossa.
Myös tyttö tuli perheensä kanssa. Kävijöitä oli lisäksi toinen perhe jotka näkivät huipun kiirunatkin. Kiirunat loivat ajoittain muiden lintujen kanssa mukavan öisen äänimaiseman.
Kävijöistä kuvasin yhden nuoren pariskunnan, jolle sovitusti lähetin matkan jälkeen heistä keskiyön auringossa otettuja kuvia.
Eli tungosta ei ollut ja maisemat olivat huikeat.
Ala-Kilpisjärven ja Käsivarren kauneutta.
Huikean näköistä oli katsella kiikareilla kun omasta näkökulmastani isohko porotokka vaelsi keskiyön auringossa. Kuvaa siitä tosin ei ole, mutta liikuskeli hieman samassa suunnassa kuin tämä kuva.
Norjan Bárrás 1419m.
Maisemien värit tuntuivat hetki hetkeltä olevan muutoksessa kun matalalla killottava aurinko liikutteli varjoja pitkin rinteitä.
Siellä se loistaa päivän viimeisiä ja ensimmäisiä säteitä.
Hieman kiireen tuntua oli laella olemisessa. Pelkäsin että jalat menevät niin jumikseen että alasmenosta tulee liian kova paikka. Tai ehkäpä kiireen tuntu tuli siitä ettei tällaisista paikoista haluaisi poistua ollenkaan. Alaspäin matkalla tuli napsittua lisää kuvia.
Se tunne kun huomaat että polku onkin kivisempi ja haasteellisempi alaspäin mennessä ja olet tullut sitä jo aika tovin.
Vesilammikko houkutteli uimaan kesäyön viileydestä huolimatta.
Kivikko jatkuu, mutta onneksi on tultu jo aika lailla kauan alaspäin.
Se väkevä tunne jolloin näet ensimmäisen kerran auton odottamassa parkkipaikalla…. Polkukin kiemurtelee ihanasti sitä kohden…
Bárrás by night
Näistä mokomista portaista kouhkattiin niin paljon että joillekin saattoi syntyä käsitys portaiden olevan jotenkin erityisen pitkä osuus. Tosin hyvä että ovat olemassa niin maaston kuluminen pysyy aisioissa.
Pikku-Malla by Night
Lämpömittari kävi säätietojen mukaan noin viidessä asteessa. Tässä vaiheessa aamuyötä alkoikin jo olla hieman vilpoista.
Tunturikoivikon vehreyttä Pikku-Mallalle päin. ”Onks vielä pitkä matka?” Ainakin totaalisen jäykiksi muuttuneet jalat kyselevät sitä tuon tuosta.
Tällä pikaisesti näpsätyllä kuvalla on oma tarinansa. Covid-19 vuoksi aiemmin suljetun rajan suuntaan näpsäisty kuva. Miksikö tällainen usva?
Kameran linssi oli kerännyt oman osansa ihon läpi pukanneesta juomavedestä. Keli oli aivan kirkas.
Autolla jalkineiden vaihtoa, juomatauko ja ajo leirille.
Viileässä säässä pujottautuminen makuupussiin ja uni nappasi nopeasti kiinni. Nukuttua tuli aika lailla sikeästi siihen saakka kun aurinko lämmitti ja uneen hiipi hevosen kavioiden kopina. Kopina jatkui heräämistä kohden ja hevonen vaihtui pikkuhiljaa poroksi.
Saanasta jäi mukavat muistot ja parin päivän päästä pystyi jo kävelemäänkin melkein normaalisti.
Aiemmin on Lapin vierailuni kaikki suuntautuneet itään päin, mutta nyt oli tarkoitus päästä edes pikaisesti kokemaan maisemia Käsivarressa. Kilpisjärven retkeily kesäkuun lopussa oli tarkoitettu linturetkeksi ja kyllä niitä lintujakin havaittiin. Tällä kertaa kuitenkin kuvina muuta kuin typeriä lintupönöjä.
Illalla Kilpisjärvelle saapuessa oli sää hieman nuhjuinen vaikka ei enää satanutkaan. Maisemat olivat jo matkalla hienot vaikka lähempänä Kilpisjärveä oli maisemasta iso osa pilven peitossa.
Iltakävelyllä sai kuitenkin mukavan käsityksen maisemista ja linnuista.
Aamulla heräsin kohtuullisen pitkistä unista, jotka olin päättänyt ottaa matkapäivän jälkeen. Olisi mukavampi aloittaa kun olisi mieli ja kroppa virkeä. Aamukävelyllä ainakin mieli virkosi kun korvat rekisteröivät lapinuunilinnun ja sepelrastaan laulut.
Itsellä ei ollut oikein erityistä suunnitelmaakaan, mutta Saanalla pitäisi käydä. Ehkä olisi ollut hyvä katsastella näkemisen arvoisia paikkoja aiemmin. Toisaalta nyt ei tarvitsisi mennä sinne mihin lauma menee.
Päiväretkikohteeksi valitsin Pikku-Mallan ympäristön. Päättelin siellä olevan kiirunoita ja komean maiseman.
Etelän hörhölle oli ensimmäinen joen ylityskin jo kuvaamisen arvoinen vaikka tässä ei ollut pelkoa kastumisesta. Kyllä vesi voikin olla puhtaan ja raikkaan näköistä..
Luntakin oli paljon vielä näkyvillä. Aprikoin kuinkahan paljon sitä olisi poluilla ja notkelmissa. Upottaisiko se?
Kulku jatkui eteenpäin. Ilma lämpeni niin paljon että alkoi olla lähes T-paita keli. Huonokuntoinen ravaili Pikku-Mallalla etsien kiirunoita kunnes niitä kolmen tunnin kuluttua löytyi.
Välillä tuli pidettyä laella taukoa maisemia ihaillen ja sepelrastaiden laulua kuunnellen.
Minkähänlainen pamaus on seudulla mahtanut käydä kun tuo kivi on haljennut..
Takaisinpäin mennessä oli lumi jo sulanut auringossa sen verran että osasi mennä raikastamaan maastokenkien sisäpuolta..
Lähempänä parkkipaikkaa oli mukava huokaista vaikka jaloissa ylös-alas ravaaminen ja muutenkin kulkeminen jo tuntui. Tekniset vimpaimet näyttivät matkaksi pari sataa metriä yli 10km.
Alhaalta päin sepelrastaspaikkaa kuvatessa voi todeta että olisihan tuolta ollut nopeampikin reitti alas. Olisi tosin tullut äkkipyssäys..
Pikku-Mallan kiertely oli onnistunut. Monta uutta lintulajia tälle vuodelle ja hienoja maisemia. Muita retkeilijöitäkin oli vain muutamia, joista suurin osa suuntasi putouksille.
Alhaalla katselin hieman huolissani etenkin Saanalle kiipeilijöiden jonoja. Ihan tätä en olisi halunnut.
Seuraavaksi oli vuorossa toinen kolmas yritys paikkaan jossa oli oleskellut alkuviikosta amerikanjääkuikka. Eipä näkynyt kuikkeloa mutta maittava lounas tuli samalla keiteltyä.
Illalla tulikin ohjelmaan jotakin muuta mitä alunperin ajattelin. Siitä seuraavassa osassa.
Mustapääsirkusta tuli Suomessa havaittujen lintuhavaintojeni 373. laji.
Tyydyn lyhyesti kirjoittelemaan matkan kulkua, joka tapahtui julkisia kulkuneuvoja käyttäen.
IC-juna Riihimäeltä Ouluun lähti tiistaina klo 20:22. Makuuhyttiä ei valitettavasti enää saman päivän aamulla saanut. Lippua taas ei voinut varata kun en tiennyt pysyykö lintu paikalla. Penkillä könöttäen sain nukuttua ehkä pari tuntia.
Kemiin matkalla olleen matkaseuran kanssa keskustelu keskeytyi ennen Liminkaa kun tolpan nokassa istui lapinpöllö! Kiitos Sendari! Olipa uskomaton havainto. Tämähän alkaa lupaavasti. Ennen Oulua näkyi junan ikkunasta vielä suopöllö istumassa rakennuksen katolla.
Juna oli Oulussa 12min etuajassa, kellon ollessa 4:29.
Seurasi muutaman minuutin haahuilu etsien bussipysäkkiä.
Bussilipun ostin mobiilisovelluksella, jonka olin lataillut yön tunteina kun totesin että tasarahaa ei bussiin paluumatkalle ole. Miksiköhän tuntuu että lähes jokainen kaupunki on valinnut eri sovelluksen. Aikaiseen aamupalaan olin varautunut säilyvillä eväillä. Ne tulikin nautittua bussipysäkillä. Samalla tuli luettua Lintutiedotukseen klo 4:26 saapunut viesti. Viesti kertoi linnun olevan edelleen paikalla ja siinä oli linnun tarkemmat sijaintitiedot tältä aamulta. Kiitos Mika T viestistä!
Bussi 59 lähti kohti Hailuotoa klo 5:01 ja oli perillä juuri ennen lautan lähtöä klo 5:28. Jäin pois lauttarannan pysäkillä. Optiikkaa vaan esille repusta ja lintua etsimään. Mustapääsirkku löytyikin muutaman minuutin etsinnän jälkeen. Hieno lintu! Kuvia en juurikaan ottanut, kun en halunnut lintua häiritsemisen vuoksi lähestyä.
Ajan kuluksi katselin mitä muita lintuja meren ääreltä löytyisi. Kahlaajia ei löytynyt muutolla olleiden kahden suosirrin lisäksi veden korkeuden vuoksi. Paras lintuhavainto mustapääsirkun lisäksi oli pitkältä luodolta löytynyt karikukko.
Kolme muutakin lintuharrastajaa tuli sirkkua etsimään. Yksi näki sirkun ennen kuin lähdin paluumatkalle. Kuvaaja ja briteistä kotoisin ollut harrastaja jäivät sirkkua etsimään ja varmasti sen vielä näkivät.
Paluumatkalle lähdin jo klo 7:26 bussilla. Junalipun sain ostettua bussissa klo 9:21 lähtevään junaan. Olikin hyvä ehtiä aikaisiin juniin sillä myöhemmin päivällä junat korvattaisiin Seinäjoki-Tampere välillä bussilla.
Jäin pois kaupungin keskustassa ajatuksena löytää aamukahvipaikka etsien. Hetken päästä totesin niiden avautuvan vasta 1,5h kuluttua. Ilmankos ihmisiäkin oli kovin vähän liikkeellä.Rautatieasemalle mars ja siellä repun pakkaamista sekä lopulta kahvia!
Juna lähti ajallaan, vaikka itsellä ei ole oikein muistikuvia aamukahvin ja noin Kempeleen väliltä.
Perillä Riihimäellä olin klo 16:04.
Kaikki meni hyvin ja varasuunnitelmia ei tarvittu. Olin varautunut hyppäämään menomatkalla pois junasta Tampereella, jos tulisi varma tieto sirkun poistumisesta taivaan rantaan. Junan mahdolliseen myöhästymiseen olin henkisesti varautunut ajamaan taksilla. Lisäksi jaloissa oli kävelyä tukevat kengät 🙂
Tämä keikka jäi bongausreissujen aateliin sekä onnistumisien että kaiken sujumisen johdosta.
Huhtikuun loppu ja Toukokuun alkupuoli eteni lintujen muuton osalta totutun vilkkaasti.
Asutuksen läheisyyteen ja kaupunkeihin pesintäänsä laajentanut sepelkyyhky löytyy jo lähes minkä tahansa pihan läheisyydestä jossa vain joku havupuu kasvaa, Kuvan yksilö on yksi neljästä pihallamme ruokailevista.
Sepelkyyhky
Tukkasotkat ja punasotkat ovat asettuneet toukokuun alussa Riihimäen Sammalistonsuolle. Välillä pitää tehdä pientä lenkkiä pesimäympäristö tarkistellen.
Tukkasotkat
Nokikanoja pesii Riihimäen Sammalistonsuolla kymmeniä pareja.
Nokikana peilailee
Nokikanaa pienempää liejukanaa on Riihimäen Sammalistonsuolla nähty enimmillään kolme lintua. Saman verran on liikuskellut lähistön savilammella. Jälkimmäisellä on uhkana rannoilla alati vaaniva kissa.
Liejukana
Korea pullasorsakin piti käydä vapun jälkeen katsomassa. Puolasta tänne matkaillut mandariinisorsakoiras oli komeaa katseltavaa.
Mandariinisorsa
Toukokuun alussa lämmintä riitti ja tuulet olivat suosiollisia. Loppukevään muuttajat tulevat tosin usein aivan kalenterin mukaan; oli täällä sitten kylmää tai lämmintä.
Suokukkojen määrät kasvoivat totutusti. Suurin Riihimäen ympäristön pellolla liikkuneessa suokukkokeskittymässä oli 250 lintua.
Suokukot
Riihimäen Sammalistonsuolle on vakituisesti asettunut lähisukulaiset mustakurkku-uikku, silkkiuikku ja härkälintu.
Härkälintu
Kattohaikaroita on Suomessa tänä keväällä liikkunut yksittäisiä lintuja.11 linnun parvi nähtiin Jämsässä ja todennäköisesti sama parvi Porvoossa. Alla olevassa kuvassa kuusi lintua omakotitalon pihapiirissä.
Kattohaikarat
Lierojahtia tahdissa, mars.
Kattohaikarat
Pääskyt tulivat noin 10.5. suuremmalla joukolla. Vasta tällöin onnistuin näkemään kovasti harvinaistuneen räystäspääskyn.
Räystäspääsky
Seuraava kuva on valokuvana täyttä roskaa, mutta kiehtovaa tässä on kolme pääskylajia samassa puussa. Löydätkö kaikki?
Kolme lajia pääskyjä
Haarapääskyt
Lumisade yllätti ja lähes vuorokauden oli Riihimäellä lumi maassa. Seuraavana aamuna pikkutyllikin sulatteli jäässä olevia sulkiaan aamuauringossa.
Pikkutylli
Samoina päivinä ilmaantui sinirinnat eri puvuissaan.
Sinirinta
Sinirinta
Ehkä kevään yllättävin havainto on ollut Riihimäen Sammalistonsuolle 14.5. ilmaantunut karikukko. Tämä Suomenlahden ja Pohjanlahden luodoilta ja esim. aallonmurtajilta löytynyt lintu oli totaalisen väärässä ympäristössä.
Karikukko
Hyvä osoitus siitä että mitä vain voi löytyä kun vaan lähtee ulos. Pari viikkoa sitten rantasipi käveli kotikadulla. Taisi märkä öinen asfaltti erehdyttää yöllä muuttaneen linnun luulemaan sitä isommaksikin lätäköksi.
Riihimäen Sammalistonsuolla on jo useana vuonna pesinyt kaksi paria laulujoutsenia. Toinen pari saa kasvatettua jopa kahdeksan poikasta lentokykyisiksi. Sitten on tämä toinen, jolla ei onnistu. Haudonta-aikakin kuulemma on riittävän pitkä ja kaukoputkella katsoen pesässä on munia. Pesä on lisäksi rauhallisessa paikassa ja korkea.
Molemmat parit ovat aloitelleet jo pesintänsä. Samaan aikaan alueelle on kerääntynyt noin 80 muuta laulujoutsenta. Pesivillä pareilla on täysi työ pitää nämä poissa omalta lammikoiltaan.
Tänään aamulla ennen klo 7 jälkikasvuton pariskunta ajoi neljän parvea useampaan kertaan pois siinä lopulta onnistuen. Näytelmää siinä riitti sen verran että vesilintujen laskenta keskeytyi useampaan kertaan.
Laulujoutsen tarkastuslennolla – lähtihän ne äskeiset tunkeutujat varmasti
Tanssi onnistuneen karkoituksen jälkeen
Jälleen joku ilmaantui naapuriin
Tunkeilija pääsi karkuun vesi läiskyen
Huudetaanpas niille vähän
Pusuttelu
P.S. Riihimäen Sammalistonsuolla 54-tien eteläpuolen lammikoille lintujen havainnointi ei saisi tapahtua bussipysäkiltä rannoille kävellen. Kävely rannalle aiheuttaa merkittävää haittaa lintujen jo alkaneille pesinnöille. Linnut näkee hyvin ja niitä voi kuvata häiritsemättä lammikoiden välissä olevan alueen teiltä. Autot parkkeerattava tien sivuun hevostallien ja turvetuotantoalueen liikenteen vuoksi.
Ulkoilu vättäen lähikontakteja on mitä mainiointa puuhaa. Näkyy selvästi lintuharrastukseen kiinnostuksessakin väen kerääntyessä hyville lintupaikoille. Kiitettävästi on onneksi muistettu etäisyydet muihin kulkijoihin.
Riihimäen ja Janakkalan alueelle jäi talvehtimaan tavelle 2019 -2020 melkoinen määrä hiirihaukkoja ja piekanoita. Parhaimmillaan on tainnut olla seitsemän piekanaa samalla pellolla ruokailemassa.Onkohan kukaan laskenut kokonaismäärää?
Huhtikuun puolessa välin samoille pelloille ilmaantui sinisuohaukkoja. Kuvan sinisuohaukan kierrellessä aamutuimaan syrjäisellä pellolla ruokaili siellä myös koirasteeri.
Sinisuohaukka ja teeri
Sinisuohaukka
Yhdelle retkikohteistani on jäänyt ruokailemaan harvinainen arosuohaukkakin. Yksi uusimmista tulokkaista Suomen pesimälajistoon runsastuu hiljalleen. Aika näyttää kilpaileeko liiaksi sinisuohaukan kanssa reviireistä.
Maastossa on moni kysellyt mistä noi nyt erottaa. Katselkaapa esim. siipien leveyttä, kärkien mustaa kuviota, harittajien määrää siipien kärjessä, pään ja rinnan väritystä, siiven takareunaa..
Arosuohaukka on sen verran harvinainen että keväällä ei ole vielä silmiin osunut naaraslintua. Sinisuohaukkanaaraita kyllä liikkuu. Tämä yksilö esitti mielipiteensä ihmisiä vaivaavasta koronaepidemiasta.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Sinisuohaukkanaarasta edeltävissä arosuohaukka- ja sinisuohaukkakuvissa lajit järjestyksessä:
Aamulla Riihimäen Sammalistonsuolla oli hanhi josta näkyi sillä hetkellä vain pää. Ajattelin tuolloin että ompa hauskan näköinen väri valkkarin päässä. Iltapäivällä uudelleen poiketessa oli hanhi jo määritetty ja tulohetkenä oli hienosti näkyvillä. Ei montaa kertaa tarvinnut katsoa kun vajatus meni tiibetinhanhen ja valkoposkihanhen risteymään.
Ohessa huonolaatuinen video hansusta.
Samana päivänä Riihimäen Korttionmäessä etsiskelin seljapusikoista muutoltaan viivyttelijöitä ja idän harvinaisuuksia. Tyhjiä oli pusikot. Päälle ilmaantui viisi petolintua. Yhdellä niistä oli hihna jalassa. Tein vain pikaisen vilkaisun kaukana olevana lintuun ja ajatus kiinnittyi vain hihnoihin. Olisiko karannut aavikkohaukka tms.
Remmihaukasta ensimmäinen kuva
Selja- ja nokkospuskat rytisten autolle paremman optiikan ja kameran perään. Totuus on tarua ihmeellisempi kun uudelleen katsoin lintua ja nyt rauhassa. Selvä sinisuohaukkahan tämä on mutta mitä sillä on tekertunut jalkoihin. Tämä on hyvä opetus jälleen siitä miten aivot kertovat mitä näet. Jos aivot antavat heti ”kuvan” jostakin asiasta, voi sen aivoille vääräksi todistaminen vaatia paljonkin työtä.
Sinisuohaukka
Oli siellä muitakin haukkoja. Yksi hiirihaukka ja neljä piekanaa.
Jarin retkiblogi 